Lipposen erityisavustaja siirtyy Microsoftille

Pääministeri Paavo Lipposen poliittinen erityisavustaja Mikael Jungner, 37, siirtyy toisiin tehtäviin. Oikeustieteen lisensiaatti Jungner aloittaa 15. joulukuuta Microsoftin Suomen- ja Baltian-yhteiskuntasuhteista vastaavana johtajana. Sidosryhmäasioista vastaavana johtajana Jungnerin tehtäviin kuuluu yhteydenpito alueen taloudellisiin ja poliittisiin päättäjiin.

Vastaavanlaisia työtarjouksia on Jungnerin mukaan tullut aiemminkin, mutta hän sanoo ottaneensa Microsoftin tarjoaman tehtävän vastaan, koska on ollut erityisen kiinnostunut juuri it-alan kehityksestä.

Jungner aloitti vuonna 2000 pääministeri Lipposen eduskunta-avustajana, mutta on viime vuodet toiminut perinteisessä poliittisen sihteerin roolissa, eli hänen vastuualueenaan on ollut laajalti koko politiikan kenttä. Jungner on aiemmin toiminut oikeusministeri Johannes Koskisen erityisavustajana ja edellisen hallituksen aikana hallintoministeri Jouni Backmanin erityisavustajana.

Lipposen avustajakuntaan tulee lähiaikoina useita henkilövaihdoksia. Ulkopoliittinen erityisavustaja Timo Pesonen palaa vuodenvaihteessa EU-komissioon Suomen edustuston apulaispäälliköksi. Eduskunta-asioista vastaava erityisavustaja Miapetra Kumpula on pyrkimässä eduskuntaan maaliskuun vaaleissa.

Lipposen avustajina jatkavat EU-asioista vastaava Jari Luoto, talouspolitiikkaan erikoistunut Markus Sovala, hallinnollinen avustaja Rita Svento ja eduskunta-avustaja Tage Lindberg.

Myös Jungnerin edeltäjä Jorma Westlund siirtyi liike-elämän palvelukseen. Hänet poimittiin yhteiskuntasuhteista vastaavaksi johtajaksi Stora Enson viestintä- ja sijoittajasuhdeyksikköön.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.