Lotto söi Veikkauksen liikevaihtoa

Suomalaisten vähentynyt kiinnostus lottopeleihin käänsi Veikkauksen viime vuoden liikevaihdon laskuun ensimmäistä kertaa lähes kahteenkymmeneen vuoteen. Veikkauksen liikevaihto oli viime vuonna vajaat 1,1 miljardia euroa, mikä on 1,6 prosenttia edellisvuotta vähemmän.

Lottopelien liikevaihto laski melkein seitsemän prosenttia, vaikka muiden Veikkauksen peliryhmien liikevaihto samaan aikaan kasvoi. Veikkauksen mukaan lottoamista vähensi se, että viime vuodelle osui poikkeuksellisen vähän jättipottikierroksia.

Voittoa Veikkaus teki viime vuonna 377 miljoonaa euroa, mikä tuloutettiin opetusministeriölle jaettavaksi suomalaisen taiteen, urheilun, tieteen ja nuorisotyön hyväksi. Lisäksi Veikkaus maksoi valtiolle 53,3 miljoonaa euroa arpajaisveroa.

Pelaajille maksettiin voittoina 47,4 prosenttia liikevaihdosta eli 505,1 miljoonaa euroa. Asiamiesten myyntipalkkioihin kului seitsemän prosenttia liikevaihdosta.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.