Lufthansa haluaa ostaa sveitsiläisyhtiön

Saksalainen Lufthansa ilmoittaa olevansa kiinnostunut ostamaan sveitsiläisen Swiss International Air Lines -yhtiön. Yhtiöt hieroivat tuloksetta kauppaa jo kaksi vuotta sitten.

Saksalainen Lufthansa haluaa ostaa tappiollisen sveitsiläisen Swiss International Air Lines -lentoyhtiön. Yhtiöt kertoivat suunnitelmasta tänään vahvistaen näin jo kuukausia kestäneet arvailut asiasta. Yhtiöt suunnittelivat fuusiota myös kaksi vuotta sitten, mutta hanke peruuntui viime hetkellä.

Lufthansa aikoo tehdä houkuttelevan tarjouksen sveitsiläisyhtiön pienomistajille, jotka omistavat lentoyhtiöstä noin 14 prosenttia. Lufthansa on valmis maksamaan osakkeista huomattavasti enemmän kuin nykyinen kurssi edellyttäisi.

Isot omistajatahot, kuten Sveitsin valtio, saisivat sen sijaan ennakkotietojen mukaan paljon niukemman tarjouksen Lufthansalta.

(MTV3-Reuters-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.