Magneettikortit tulevat

Suomessa on ensi vuoden loppuun mennessä jo kolme miljoonaa ssirukorttia. Koekäytössä on kuitenkin ilmennyt yllättäviä ongelmia.

Magneettijuovakorttien korvaaminen sirukorteilla on alkamassa. Suomen kaupan liiton asiamies Matti Räisänen arvioi, että ensi vuoden loppuun mennessä käytössä on jo kolme miljoonaa Visa- ja MasterCard -sirukorttia. Pelkkiä pankkikortteja uudistus ei koske. Korttien vaihto tapahtuu vähitellen.

Pankit hoitavat Räisäsen mukaan automaattisesti korttien vaihdon asiakkaan normaalin kortin uusimisen yhteydessä. MasterCardeilla siirtyminen alkaa jo tässä kuussa ja Visa-korteilla ensi syksystä lähtien. Visa Electron -korteissa siru on jo.

-Varajärjestelmät säilyvät, Räisänen rauhoitteli pelkoja siitä, etteivät uudet kortit toimisikaan tai eivät kävisi maksuvälineenä. Uusissakin korteissa säilyvät magneettijuovat ja jopa sitä edeltänyt kortin "höyläämiseen" tarkoitettu kohokirjoitustekniikka, joten kortit käyvät edelleen myös häiriötilanteissa tai tekniikaltaan takapajuisemmissa maissa.

Kauppoihin uudet maksupäätteet

Kauppoihin tulee sirukortteja varten uudet maksupäätteet, joihin asiakas itse syöttää maksukorttinsa tunnusluvun kuten nykyisin pankkiautomaatilla. Tunnusluvusta tulee näin entistä tärkeämpi tunnistuskeino ja allekirjoituksen korvike, Räisänen korosti.

Hän perusteli sirukortteihin siirtymistä muun muassa turvallisuudella, sillä sirukortit ehkäisevät maksukorttien väärinkäyttöä. Niitä on käytännössä mahdoton väärentää kortin sisältämän mikroprosessorin ansiosta.

Sen sijaan magneettijuovakorttien väärentäminen on yleistymässä Euroopassa. Räisänen viittasi Joensuun tuoreeseen tapaukseen, jossa rikolliset yrittivät kopioida magneettijuovakorttien tietoja ja saada tietoonsa käyttäjien tunnusluvut.

Koekäytössä ongelmia

Sirukorttimaksaminen on ollut koekäytössä Arabian kauppakeskuksen K-kaupassa Helsingissä viime kesästä lähtien. Teknisen koekäytön jälkeen 86 koehenkilön ryhmä aloitti käytön elokuussa, ja tammikuusta lähtien käyttö on ollut avointa kahdella kaupan kahdeksasta kassasta.

Kauppias Sami Sivosen mukaan kokemukset sirumaksamisesta ovat olleet erittäin hyviä. Järjestelmä on toiminut hienosti, ja sirupäätteiden käytöstä on tullut rutiinia. Hän perusteli osallistumista hankkeeseen hyödyillä, joita tekninen edelläkävijä saa.

Sirukorttien käyttöönottohankkeeseen osallistuvat kaupat, pankit ja kortteja myöntävä Luottokunta. Yksittäisiä sirupäätteitä on mm. useilla ravintoloilla, mutta laajassa käytössä sirumaksaminen ei vielä ole ollut Suomessa Visa Electron -korteista huolimatta.

-Koekäytön aikana on huomattu useita ongelmakohtia, joita on yritetty ratkaista. Monet virheet ovat olleet yllättäviä ja vaatineet paljon selvittelyaikaa, Räisänen kertoi.

Kaupoissa läpi 2-3 vuodessa

Kaupoille sirupäätteiden käyttöönotto merkitsee noin 50 miljoonan euron kokonaiskustannusta, Räisänen arvioi. Yksittäinen pääte maksaa muutamia satoja euroja. Päätteiden yleistyminen tapahtuu kaupoissa hitaammin kuin sirukortit yleistyvät asiakkaiden lompakoissa.

Räisäsen mukaan kaupan puolella tuskin tapahtuu vielä mitään tämän vuoden aikana, Oletettavaa on, että uudistus menee läpi parissa kolmessa vuodessa. Jokainen kauppias tai kauppaketju tekee päätöksen itsenäisesti, ja uudet sirupäätteet ilmestynevät kauppoihin siihen tahtiin kuin laitteita muutenkin uusitaan.

(MTV3-STT)

(Kauppalehden talousuutiset 23.03.2005)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.