Mahdollisuus velkajärjestelystä tulee auttamaan satoja pienyrittäjiä jaloilleen

Taloudellisissa vaikeuksissa olevien pienyrittäjien asema kohenee vuodenvaihteessa, kun uusi laki antaa myös heille mahdollisuuden hakeutua velkajärjestelyyn. Muutoksen toivotaan auttavan vuodessa jaloilleen jopa 400–500 yrittäjää, jotka muuten joutuisivat lopettamaan yritystoiminnan.

– Nämä ovat tyypillisesti sellaisia tilanteita, joissa järjesteltävien velkojen määrä ei ole kovin suuri, mutta voi käytännössä estää ihmisen toimeentulon pitkälle tulevaisuuteen, sanoo toiminnanjohtaja Juha A. Pantzar ylivelkaantuneita auttavasta Takuu-Säätiöstä.

Pantzarin mukaan uudistus auttaa varsinkin "yhden ompelukoneen" yksinyrittäjiä, joiden määrä on jatkuvasti kasvanut. Tähän asti ainoa vaihtoehto heille ja muille pienyrittäjille on ollut yrityssaneeraus. 

– Se on kuitenkin niin raskas ja kallis järjestely, ettei useimmilla ole ollut siihen realistista mahdollisuutta, sanoo Yritys-Suomen Talousapu-neuvontapalvelun kehityspäällikkö Jari Leskinen. Myös velkojille on kuitenkin usein parempi ratkaisu, jos yrittäjän velkoja voidaan järjestellä siten, että elinkeinotoiminta voi jatkua.

– Silloin hän pystyy edelleen työllistämään itsensä ja maksamaan ainakin osan veloista. Tällä on myös iso inhimillinen merkitys. Usein yrittäjä osaa erittäin hyvin juuri sen oman hommansa ja haluaa sillä elättää itsensä, Leskinen sanoo.

Nuorille ja työttömille helpotusta 

Uusi laki helpottaa myös työttömien ja nuorten pääsyä velkajärjestelyyn. Muutoksen tuomiin lisätöihin on varauduttu siten, että talous- ja velkaneuvonnan resursseja lisätään koko maassa pysyvästi yhteensä viidellä henkilötyövuodella. Ensi vuodelle on lisäksi tulossa jonkin verran tilapäistä lisärahoitusta. 

Pantzarin mukaan suurin huolenaihe uudistuksessa onkin se, kuinka hyvin kunnalliset talous- ja velkaneuvojat pystyvät vastaamaan lisääntyneeseen kysyntään. Pienyritysten velkojen selvittely vaatii myös uudenlaista ammattitaitoa, hän sanoo.

Yritys-Suomen Talousapu-puhelimesta saa alustavan arvion siitä, onko yrittäjällä mahdollisuuksia velkasaneeraukseen. Aina se ei onnistu. Yritys voi kuitenkin olla täysin elinkelpoinen, vaikka yrittäjälle olisi kertynyt velkoja vaikka sairastumisen tai muun henkilökohtaisen kriisin takia.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.