Mandatumin myynti mutkisti CapMan-Vestcap-fuusiota

Pääomasijoitusyhtiö CapMan ja sen kanssa yhdistyvä Vestcap sopivat torstaina, että Vestcap voi ennen yhtiöiden sulautumista myydä runsaat kolme miljoonaa kappaletta omistamiaan Mandatum-pankin osakkeita. Myyntivoitoista jaetaan Vestcapin omistajille runsaan 90 miljoonan markan osingot.

Ratkaisu liittyy Sampo-Leonian ja Mandatumin yhdistymiseen, joka mutkisti myös CapManin ja Vestcapin fuusiokuvioita. Vestcap omistaa viidenneksen Mandatumista, ja potin arvo on nyt tuntuvasti noussut. Sampo-Leonian maksamalla hinnalla osakenipun hinta nousee noin 460 miljoonaan markkaan, kun siitä edellisen perjantain pörssikurssilla olisi saanut noin 300 miljoonaa markkaa.

Nyt kertynyt arvonnousu hyvitetään siis Vestcapin omistajille ylimääräisellä osingonjaolla, ja CapManin ja Vestcapin fuusiosuunnitelma pysyy muilta osin ennallaan. CapManin nykyiset omistajat saavat uudesta yhtiöstä 68,50 prosenttia ja Vestcapin omistajat loput 31,50 prosenttia. Sulautumishanke piti alun perin hyväksyä yhtiöiden yhtiökokouksissa jo perjantaina, mutta nyt asian käsittely siirtyy myöhemmin pidettäviin jatkokokouksiin.

Vestcapiin koottiin viime keväänä vanhan Finvestin Mandatum-omistus, ja muuta omaisuutta yhtiöllä ei sitten juuri olekaan. Kun CapManin ja Vestcapin fuusiohanke viime keväänä julkistettiin, uuden yhtiön tarkoituksena oli jatkaa toimintaa myös pitkäaikaisena merkittävänä Mandatumin osakkeenomistajana. Nyt loputkin osakkeista todennäköisesti realisoidaan jo lyhyemmällä aikavälillä, Vestcap kertoi pörssitiedotteessaan.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.