Mäntysuovan valmistus loppumassa Suomessa?

Mäntysuovan valmistus uhkaa loppua Suomessa. Saksalainen Henkel Norden Oy on aloittanut selvitykset pesu- ja puhdistusainetuotantonsa lopettamisesta Suomessa. Mikäli toiminta loppuu, loppuu myös mäntysuovan valmistus Riihimäellä.

Yhtiö aloittaa yt-neuvottelut ensi viikolla Riihimäen ja Vantaan tehtaidensa henkilöstön kanssa. Neuvottelut koskevat yhteensä 60 työntekijää, joista 20 työskentelee Riihimäellä ja 40 Vantaalla. Toimitusjohtaja Matti Jaakolan mukaan neuvottelut yritetään saada päätökseen vuodenvaihteen tienoilla. Hän kuitenkin korostaa, ettei päätöksiä minkään tuotteen tai tuotantolinjan lopettamisesta ole vielä tehty. Jaakolan mukaan on mahdollista, että päätökset voivat olla myös osittaisia kuten jonkin tuotantolinjan lopettamisia.

Suomalaiset tehtaat liian pieniä

Yksi syy mahdolliseen tuotannon lopettamiseen Suomessa on se, että täkäläiset tehtaat ovat pieniä verrattuna konsernin Keski-Euroopan valmistusyksiköihin. Henkel Nordenin Riihimäen-tehtaan paikalliset asukkaat muistavat Havin mäntysuovasta. Nyt tehdas valmistaa nestetuotteita kuten mäntysuopaa, Len-ja Minirisk-huuhteluaineita sekä kauppaketjujen omia merkkejä. Riihimäellä yhtiö tekee myös Flink-astianpesuainetta ja kauppojen omia merkkejä. Vantaan pulveritehtaan merkkejä ovat Tend ja Minirisk. Lisäksi tehdas valmistaa kauppaketjujen merkkejä.

Henkel-konsernilla on Saksassa, Ranskassa, Benelux-maissa, Espanjassa ja Italiassa monta kymmentä kertaa suurempia tuotantolaitoksia kuin Suomessa. Joissakin näissä on käytössä myös uudenlaista teknologiaa, Jaakola sanoo. Jo nyt Suomeen on tuotu Luxemburgista ja Saksasta pesutabletteja, uusia geelituotteita ja WC-Ankka-tuotteita. Suomalaisen ja keskieurooppalaisen kuluttajan mieltymykset kuitenkin poikkeavat jonkin verran. Meillä ei suosita niin paljon hajusteita kuin muualla ja myös pesu- tai tiskiaineen annostelu on erilaista.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.