"Matkustajat ovat äärimmäisen pettyneitä"

Lapin matkailuyrittäjille sataa nyt peruutuksia lentolakon takia. Esimerkiksi hotelli Pohjanhovista Rovaniemellä on peruttu kymmeniä huonevarauksia.

- Noin 80 prosenttia hotellin asukkaista on ulkomaalaisia. Pahoin pelkään, että peruutukset tulevat tästä eteenpäin lisääntymään todella radikaalisti ja voimakkaasti, sanoo hotellinjohtaja Päivi Olkkonen.

Nyt Norja ja Ruotsi saavat etulyöntiaseman omine Lappi-tuotteineen, harmittelee Rovaniemen matkailu ja markkinointi Oy:n toimitusjohtaja Sanna Kortelainen.

- Matkustajat on tietenkin äärimmäisen pettyneitä. Heitä on jäänyt mitä ihmeellisempiin paikkoihin ympäri maailmaa. Sitten kun he saapuvat tänne meille, niin puuttuu matkatavaroita. Heille järjestellään vaatteita, että he pärjäävät täällä Lapin talvessa.

Kortelaisen mukaan osa matkanjärjestäjistä on jo ilmoittanut, että ensi keväänä tai jouluna matkakohde ei tule enää olemaan Suomen Lappi.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.