Metla: Hakkuumahdollisuudet kasvavat miljoonilla kuutiometreillä

Metsien kasvu on jo lähes paperiteollisuuden tulevaisuustyöryhmän esittämällä tasolla.

Suomen metsien kestävät hakkuumahdollisuudet kasvavat lähivuosikymmenien aikana 10-15 miljoonaa kuutiometriä. Tämä käy ilmi Metsäntutkimuslaitoksen keskiviikkona julkistamista metsäinventoinnin tiedoista. Raakapuun hakkuumahdollisuuksien lisäys johtuu puuston kasvun voimistumisesta.

-Jatkuva hakkuumahdollisuus nousee edellisen metsäinventoinnin 55 miljoonasta kuutiometristä runsaaseen 66 miljoonaan kuutiometriin vuosina 2005-2014 ja sen jälkeen runsaaseen 70 miljoonaan kuutiometriin vuosina 2015-2034, kertoi professori Tuula Nuutinen.

Kestävä hakkuumäärä on tuntuvasti pienempi kuin koko puuston kasvu. Metsäntutkimuslaitoksen kymmenennen metsien inventoinnin mukaan Suomen metsien kasvu on kiihtynyt jo lähes paperiteollisuuden tulevaisuustyöryhmän esittämälle tavoitetasolle eli 100 miljoonaan kuutiometriin vuodessa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.