Metsä-Serlalta osakeanti

Metsä-Serla valmistelee noin 35 miljoonan osakkeen antia. Osakeannin tarkoituksena on parantaa yhtiön omavaraisuutta, joka on yhtiön tiedotteen mukaan heikentynyt viime vuonna ostetun ruotsalaisen Modo Paperin mukana.

Metsä-Serlan varatoimitusjohtajan Veli-Matti Mynttisen mukaan osakeantia on suunniteltu jo vuoden ajan. Anti ei häneen mukaansa liity suoraan hiljattain EU:n kilpailuviranomaisten kaatamaan Metsä-Tissuen myyntiin ruotsalaiselle SCA:lle.
-Taseen vahvistaminen oli meille muutenkin ajankohtaista, Mynttinen sanoi tänään.

Metsä-Serla osti elokuussa Modo Paperin 2,25 miljardin euron eli 13,5 miljardin markan kauppahinnalla. Metsä-Serlan viime vuoden seitsemän miljardin euron liikevaihtoon suhteutettuna kauppa on mittava. Samassa yhteydessä Metsä-Serla suunnitteli myyvänsä pehmopaperiyhtiö Metsä-Tissuen osake-enemmistön SCA:lle, joka kuului Modon aiempiin omistajiin. Kauppa kuitenkin kariutui tammikuussa EU:n kilpailuviranomaisten kantaan, jonka mukaan SCA olisi saanut määräävän aseman Pohjoismaiden pehmopaperimarkkinoilla.

Kaupasta toivotut rahat, noin neljä miljardia markkaa, olisivat vahvistaneet Metsä-Serlan tasetta huomattavasti. Mynttisen mukaan nyt julkistettu osakeanti on kuitenkin vaikutukseltaan suurempi, joten hänen mielestä kyse ei ole vain Metsä-Tissue -kaupan epäonnistumisen kuittaamisesta. Metsä-Serlan B-osakkeesta maksettiin keskiviikkona Helsingin pörssissä 7,45 euroa. 35 miljoonan osakkeen potti olisi siis keskiviikon kurssitasolla noin 260 miljoonan euron (1,56 miljardin markan) arvoinen.

Osakeantiin liittyy kuitenkin lisäoptioita yhtiön hallituksen niin päättäessä. Metsä-Serlan kurssi on vaihdellut vuoden sisällä 12,90 ja 6,32 euron välillä. Metsäliitto-ryhmittymään kuuluva Metsä-Serla on kolmanneksi suurin suomalainen metsäyhtiö Stora-Enson ja UPM Kymmenen jälkeen. Yhtiö sanoo keskittyvänsä tuottamaan korkealaatuisia papereita ja kartonkeja.

(STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.