Metsähallitukselta valtiolle miljoonatuotot

Valtioneuvosto vahvisti tänään Metsähallituksen tilinpäätöksen viime vuodelta. Tilikauden voitto, 380 miljoonaa markkaa, oli maa- ja metsätalousministeriön asettaman tavoitteen mukainen. Metsähallitus tulouttaa viime voitosta valtiolle 270 miljoonaa markkaa.

Lehtikuusen käpyjä

Tulos ilman kiinteistöjen myyntivoittoja oli 299 miljoonaa markkaa. Metsähallitus tulouttaa valtion voitto-osuuden kahdessa erässä. Muu osa voitoista käytetään liikelaitoksen oman toiminnan kehittämiseen sekä valtion pitkäaikaisen lainan korkoihin ja lyhennyksiin.

Metsähallituksen tulosalueista metsätalous, Laatumaa ja konsulttipalveluja tarjoava Metsähallitus Consulting saavuttivat tulostavoitteensa. Uusi Metsä jäi jonkin verran alle ja matkailupalveluja tarjoava Villi Pohjola selvästi alle asetettujen tavoitteiden.

Metsähallituksen toiminnan tuloksellisuus on maa- ja metsätalousministeriön mukaan hieman heikentynyt vuoteen 1998 verrattuna. Liikevaihdon ja kulujen suhde ei toteutunut aivan tavoitteiden mukaisesti. Puutavaran hintataso oli hieman budjetoitua alhaisempi ja myyntimäärä suurempi. Metsähallitus hankki luonnonsuojeluohjelmiin kuuluvia alueita hallintaansa viime vuonna yhteensä 30 000 hehtaaria.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.