Metsäteollisuuden tuotanto ennätyslukemiin

Metsäteollisuuden keskusjärjestön mukaan ennätyslukemat johtuvat siitä, että tehtaat toimivat viime vuonna sekä jouluna että juhannuksena.

Paperin ja kartongin tuotanto nousi viime vuonna suuremmaksi kuin koskaan aiemmin. Suomessa tuotettiin Metsäteollisuuden keskusjärjestön mukaan 14,1 miljoonaa tonnia paperia ja kartonkia. Myös sellun ja mekaanisen massan tuotanto nousi ennätyslukemiin eli yli 13 miljoonaan tonniin.

Tuotannon kasvu yli vuoden 2004 ennätyksen johtui toimitusjohtaja Anne Brunilan mukaan siitä, että metsäteollisuus saattoi viime vuonna ensimmäisen kerran pitää tehtaat käynnissä sekä jouluna että juhannuksena.

Metsäteollisuuden tuotannon bruttoarvo nousi tänään julkistettujen tietojen mukaan noin 21 miljardiin euroon. Se oli 14 prosenttia suurempi kuin vuotta aiemmin, jolloin metsäteollisuuden työselkkaus supisti tuotantoa. Vuoden 2004 tuotannon arvo ylittyi 6 prosentilla.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.