Metsäteollisuus: Suomalaisten lakkoilusta imagotappioita

Viime kesän työnseisauksen jälkeen suomalainen metsäteollisuus on jo saaneet rinnalleen kilpailevia toimittajia, sanoo Metsäteollisuus ry:n varapuheenjohtaja Kai Korhonen.

Metsäteollisuus ry:n varapuheenjohtajan Kai Korhosen mukaan suomalainen metsäteollisuus on kärsinyt imagotappion lakkoilun takia. Korhonen sanoo Kauppalehden haastattelussa, että paperiteollisuuden kahden päivän lakon aiheuttama imagon huononeminen on alalle pahempi menetys kuin miljoonien tappiot.

- Suomi-brändiin on kuulunut, että olemme luotettava, vakaa ja ennustettava. Minusta se on niin tärkeä asia, että meidän täytyy kaikin tavoin pyrkiä sitä ylläpitämään, hän sanoi.

Myös Stora Enson maajohtajana toimivan Korhosen mukaan asiakkaat alkavat varmistaa ostojaan kilpailevilla toimittajilla, jos toimitusvarmuus heikkenee.

- Kahden päivän lakko oli yllättävä ja ennakoimaton. Asiakkaat ovat olleet hämmentyneitä ja kyselleet, että mitä tämä oikein oli, sanoi Korhonen Kauppalehdelle.

Korhosen mukaan viime kesän työnseisauksen jälkeen suomalaiset ovat jo saaneet rinnalleen kilpailevia toimittajia.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.