Metso järjestelee liiketoimintansa kolmeen osaan

Konepajayhtiö Metso järjestää liiketoimintansa kolmeen osaan ensi vuoden alussa.

Yhden yksikön muodostavat yhtiön kaivos- ja maanrakennusliiketoiminnot. Metso Automation ja Power- ja Recycling -liiketoiminnot keskitetään yhtiön energia- ja ympäristöyksikköön. Kolmas yksikkö muodostuu paperi- ja kuituliiketoiminnoista.

Metso hakee kasvua ympäristöbisneksistä

Uutta kasvua haetaan etenkin energia- ja ympäristöliiketeknologioista, joihin niputetaan nykyisen Metso Automationin lisäksi voimantuotannon ja kierrätysteknologian osaaminen. Uuden liiketoiminta-alueen kasvua saatetaan tehostaa myös yritysostoilla.

Mahdollisia tulevia rakennejärjestelyjä yhtiö ryhtyy selvittämään investointipankki Goldman Sachsin avustuksella. Goldman Sachs oli neuvonantajana myös kolme vuotta sitten, jolloin harkinnassa oli kivenmurskauslaitteita valmistavan Metso Mineralsin irrottaminen erilliseksi pörssiyhtiöksi. Silloin yhtiö päätettiin vielä pitää yhtenä kokonaisuutena.

Toimitusjohtaja Jorma Elorannan mukaan nyt tarkoitus on vasta arvioida, mitä eri vaihtoehtoja yhtiön kehittämiseen on olemassa. Kenelläkään ei vielä ole vastausta kysymykseen, johtaako selvitys Metson jakamiseen, hän sanoi yhtiön puhelinkonferenssissa. Selvitystyölle ei myöskään ole asetettu aikarajoja.

Kovemmat tulostavoitteet

Metson pörssikurssi singahti uutisen jälkeen Helsingin pörssissä reippaaseen nousuun.

Pilkkomisspekulaatioiden ohella sijoittajia innostivat entistä kunnianhimoisemmat kasvu- ja kannattavuustavoitteet. Metso pyrkii nyt liikevaihdon vuotuiseen yli 10 prosentin kasvuun ja yli 12 prosentin EBITA-marginaaliin. Mahdolliset isot yritysostot tulevat vielä tämän kasvutavoitteen päälle.

Elovaaran mukaan päivitys tehtiin, koska edelliset, syksyllä 2006 asetetut pitkän aikavälin tavoitteet saavutettiin etuajassa.

Metson tilauskirjat ovat viime aikoina pulskistuneet etenkin Metso Paperissa, joka pelkästään tämän viikon aikana julkisti satojen miljoonien eurojen tilaukset Kiinasta ja Brasiliasta. Yhtiön mukaan paperi- ja kuituliiketoiminnan asemia kehittyvillä markkinoilla on tarkoitus edelleen vahvistaa.

Metson kaivos- ja maanrakennusliiketoiminnat keskittyvät strategian mukaan lähivuosina vahvan kysynnän täysimääräiseen hyödyntämiseen.

(STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.