Metso järjestelee uudelleen toimintojaan

Metso-konserni aikoo järjestellä uudelleen kiven ja mineraalien käsittelyryhmänsä. Metso etsii jo osalle yksiköistä uutta omistajaa.

Metso-konsernin kiven ja mineraalien käsittelyryhmä luopuu ydintoimintoihin kuulumattomista osista ja purkaa päällekkäisiä toimintoja, joita syntyi ruotsalaisen Svedalan hankinnan myötä.

Myytävissä tai purettavissa toiminnoissa työskentelee noin 600 työntekijää. Toimintojen yhteenlaskettu liikevaihto oli viime vuonna 50 miljoonaa euroa eli noin 300 miljoonaa markkaa. Ratkaisut eivät koske Metso Mineralsin suomalaisia yhtiöitä. Toimilla ryhmä parantaa tehokkuutta. Metso on jo aloittanut ostajien etsinnän yksiköille.

Metso toteutti syyskuussa Svedala Industri AB:stä tekemänsä ostotarjouksen. Metso Mineralsin ja Svedalan yhdistäminen luo maailman johtavan kiven ja mineraalien käsittelyteknologian kokonaisuuden. Yrityskaupan arvioidaan kasvattavan Metson osakekohtaista tulosta vuoden kuluttua kaupan toteuttamisesta.
(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.