Metson tilaukset kasvussa

Alkuvuoden tappio oli 23 miljoonaa euroa, kun se viime vuonna oli 13 miljoonaa euroa.

Metson tulos on edelleen tappiollinen, mutta tilauskanta on elpynyt vuoden alkupuoliskolla. Hyvä tilanne ei kuitenkaan ole, sillä tulos rahoituserien jälkeen oli 23 miljoonaa euroa miinuksella, kun se oli vastaavaan aikaan viime vuonna oli miinuksella 13 miljoonaa euroa. Viime vuoden kokonaistappio oli yli 300 miljoonaa euroa.

Metso-konsernin liikevaihto oli alkuvuonna 928 miljoonaa euroa. Vähennystä viime vuoden vastaavaan ajankohtaan oli 55 miljoonaa euroa. Tulos per osake oli 0,18 euroa negatiivinen.

Konsernin tilauskanta oli maaliskuun lopussa 1 666 miljoonaa euroa, kun se oli vuoden viimeisellä neljännekselle 1 505 miljoonaa euroa. Tilauskanta on kasvanut vuodenvaihteesta 11 prosenttia. Erityisesti Metso Mineralsin tuotteiden kysyntä parani viime vuodesta Pohjois-Amerikan maanrakennuslaitteiden markkinoilla ja kaivosteollisuudessa globaalisti.

Toimitusjohtaja Jorma Eloranta toteaa, että nykyinen tulos on epätyydyttävä ja Metson tulee maailman markkinajohtajana pystyä parempaan.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.