Ministerit tukevat valtion yhtiöomistusten myyntivaltuuksia

Hallituksen avainministerit kannattavat odotetusti lisävaltuuksien hakemista valtion omistuksen vähentämiseksi useissa yhtiöissä. Hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta lähtee siitä, että valtio luopuisi kokonaan omistuksestaan Rautaruukissa, Outokummussa, Kemirassa, Kemijoessa ja Inspectassa.

Lisämyyntivaltuuksia eduskunnalta kannatetaan haettavaksi myös energiayhtiö Fortumiin, alkoholiyhtiö Altiaan ja energiayhtiö Vapoon. Vapossa valtio pitäisi vähintään puolet, Altiassa ja Fortumissa kolmanneksen.

Kauppa- ja teollisuusministeri Sinikka Mönkäre kertoi hallituksessa vireillä olevista suunnitelmista jo eilen. Hän tähdensi, että lisävaltuuksien hakeminen ei tarkoita omistuksen myyntiä, vaan valmiina olevat lisävaltuudet tuovat tarvittavaa joustavuutta valtion omistajapolitiikkaan.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.