Moskovan pörssi avautui maltilliseen laskuun

Moskovan arvopaperimarkkinat ovat avautuneet maltilliseen laskuun eilisen nousupäivän jälkeen.

Moskovan pörssin Micex-indeksi on ollut noin prosentin miinuksella aamukaupankäynnissä. 

Aasiassa pörssipäivä on ollut sekalainen. Tokion pörssin Nikkei-indeksi nousi runsaan prosentin, mutta Hongkongin pörssin Hang Seng -indeksi on painunut vajaat puoli prosenttia alaspäin. 

Yhdysvalloissa New Yorkin pörssin keskeiset indeksit päätyivät plussalle eilen illalla Suomen aikaa. 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.