MOT: Nordea perusti satoja veroparatiisiyhtiöitä

Finanssikonserni Nordea on Ruotsin finanssivalvonnan varoituksista huolimatta toiminut aktiivisesti veroparatiiseissa kuten Panamassa ja Brittiläisillä Neitsytsaarilla.

Asiasta kertoo Ylen MOT-ohjelma. Paljastus on osa massiivista tietovuotoa.  

Vuodon mukaan Nordean Luxemburgin-yksikkö olisi 2004-2014 perustanut asiakkailleen lähes 400 veroparatiisiyhtiötä Panamaan ja Brittiläisille Neitsytsaarille.  

Nordean Luxemburgin-toimitusjohtaja Thorben Sanders myönsi MOT:lle, että ennen vuotta 2009 Nordea ei tarkistanut, käyttivätkö asiakkaat pankkia veronkiertoon.  
– Vuoden 2009 lopussa päätimme, että pankkiamme ei voi enää käyttää veronkiertoon.  

Ruotsin television SVT:n Uppdrag granskning -ohjelman mukaan Nordealla on yhä sata aktiivista pöytälaatikkoyhtiötä.  

Süddeutsche Zeitung -lehti on jakanut tietovuodon kansainvälisen tutkivien toimittajien ICIJ-järjestön kautta yli sadalle muulle tiedotusvälineelle eri puolille maailmaa. 

Tietovuodon mukaan Nordean Luxenburgin-yksikkö olisi vuosina 2004-2014 perustanut asiakkailleen lähes 400 veroparatiisiyhtiötä Panamaan ja Brittiläisille Neitsytsaarille.  

Vuodettujen asiakirjojen mukaan veroparatiisiyritysten rakenteet ovat monimutkaiset ja niiden johdossa on panamalaisia bulvaanijohtajia. Yritysten oikeiden omistajien eli Nordean asiakkaiden nimet eivät ole päätyneet julkisiin rekistereihin, MOT kertoo.  

Salaisista asiakirjoista kuitenkin paljastuu, että Nordean perustamien veroparatiisiyhtiöiden oikeat omistajat ovat varakkaita yksityishenkilöitä Baltiasta ja Pohjoismaista, myös Suomesta.  

MOT muistuttaa, ettei veroparatiisiyhtiön omistaminen ole laitonta. Sen sijaan jos yhtiöstä tai sen varoista ja investoinneista ei kerrota omistajan kotimaan veroviranomaisille, tapaus voi muuttua laittomaksi veronkierroksi.  

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.