Motorola aikoo Nokian kantaan Euroopassa

Maailman toiseksi suurin matkapuhelinvalmistaja Motorola odottaa nousevansa markkinaosuustaistelussa alan suurimman valmistajan Nokian kantaan sen kotikentällä Euroopassa, kertoo Motorolan matkapuhelinryhmän Euroopan johtaja Ron Garriques.

Motorolan mukaan sen markkinaosuus oli tammi-maaliskuussa Euroopassa 12 prosenttia. Garriquesin mukaan se kaksinkertaistuu kahden tai kolmen vuoden kuluessa. Tällöin Motorolan markkinaosuus lähentelee 25 prosenttia ja Nokian osuus laskee runsaaseen 30 prosenttiin, hän laskeskeli.

Garriques kertoi, että Motorolan Euroopan strategia keskittyy Microsoft-pohjaisiin älypuhelimiin ja nuorisolle tarkoitettuihin muotikännyköihin. Microsoftin pyrkimystä matkapuhelinmarkkinoille pidetään Nokian suurimpana haasteena, ja Motorolan mahdollinen menestyminen Microsoftin käyttöjärjestelmään perustuvilla puhelimilla olisi vakava takaisku Nokialle, joka ajaa älypuhelimien standardiksi Symbian-käyttöjärjestelmää.

Garriques puhui Pekingissä, jossa Motorolan korkein johto oli vierailulla. Motorola on oman ilmoituksensa mukaan ykkössijalla Kiinan matkapuhelinmarkkinoilla.

-Uskomme, että meidän markkinaosuutemme on 15-20 prosenttia, yhtiön pääjohtaja Mike Zafirovski sanoi Kiinan markkinoista. Motorola ja Nokia ovat myös Kiinan voimakkaasti kasvavien matkapuhelinmarkkinoiden suurimmat toimijat.

Nokia arvioi viime vuoden puolella, että se ohittaa Motorolan Kiinassa vuoden 2003 loppuun mennessä. Tänä vuonna Nokian johto on täsmentänyt, että yhtiö on saanut kärkisijan gsm-laitteiden myynnissä mutta ei ole vallannut markkinajohtajuutta kaikilta osin. Gsm:n ohella Kiinassa on laajalti käytössä cdma-tekniikka, jossa Motorola on vahvoilla.

(MTV3-STT-Reuters)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.