Motorola antoi tulosvaroituksen

Yhdysvaltalainen matkapuhelinvalmistaja Motorola on antanut loppuvuotta koskevan tulosvaroituksen. Liikevaihto ja tulos vuoden viimeisellä neljänneksellä jää ennakoitua alhaisemmaksi, kerrotaan yhtiön tiedotteessa.

Motorolan mukaan yhtiön vuoden viimeisen neljänneksen liikevaihto tulee jäämään 10 miljardiin dollariin aiemmin ennustetun 10,5 miljardin sijaan. Osakekohtainen tulos tulee jäämään 15 senttiin analyytikoiden odottaman 27 sentin sijasta. Motorola varoittaa niin ikään, että yhtiö tulee jäämään vuodelle 2001 ennustetusta 44 miljardin dollarin liikevaihdosta. Motorolan varoitus heijastui selkeästi Euroopan pörssikursseissa.

Eurooppalaisten teknologiaosakkeiden kurssit laskivat Nasdaq-indeksin putoamista ennakoiden lähes kolme prosenttia. Nokian ja Ericssonin kurssit notkahtivat Motorolan ilmoituksen myös miinukselle, mutta Nokia palasi pian plussan puolelle.

Motorolan ilmoitusta edelsivät Nokian aiemmin tällä viikolla ennakoimat matkapuhelinalan myönteiset kasvuennusteet. Pääjohtaja Jorma Ollila kertoi tiistaina Lontoossa analyytikoille ja sijoittajille, että Nokian liikevaihdon kasvutavoite vuoteen 2003 on 25-30 prosenttia. Nokian osakekurssi nousi tiistaina Helsingin pörssissä 9,6 prosenttia 54,10 euroon. Päinvastoin kuin Nokia, Motorola ja Ericsson ovat ilmaisseet pelkäävänsä, että matkapuhelinten käyttäjien määrän kasvu saattaa hidastua. Motorola on Nokian jälkeen maailman toiseksi suurin matkapuhelinten valmistaja.
(STT)
Motorolan tiedote (engl.)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.