Mainos

Motorolan puolijohdetoiminta omaksi yhtiökseen

Telejätti Motorola aikoo perustaa erillisen, pörssilistatun yhtiön puolijohdetoimintaansa varten.

Motorola


Motorola ilmoitti yhtiön perustamisesta maanantaina. Motorolan mukaan muutos merkitsee sitä, että yhtiö keskittyy entistä enemmän viimeisteltyihin viestintätuotteisiin, kuten esimerkiksi langattomiin verkkoihin ja matkapuhelimiin.

Sijoittajien pitkään odottama päätös uudesta puolijohdeyhtiöstä tuli vain kaksi viikkoa sen jälkeen kun yhtiön johtaja Christopher Galvin oli ilmoittanut eroavansa tehtävästään. Hän on kuitenkin luvannut hoitaa tehtäväänsä, kunnes seuraaja löydetään. Galvinin eron syynä pidettiin erimielisyyttä hallituksen kanssa Motorolan strategiasta.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.