MT: Peltojen hinnat nousussa – missä kalleinta?

Peltojen hinnat nousivat viime vuonna kahdeksan prosenttia, kertoo Maaseudun Tulevaisuus.

Keskimäärin peltohehtaarista maksettiin 8100 euroa eli 700 euroa enemmän kuin vuotta aiemmin. Tiedot perustuvat Maanmittauslaitoksen viime vuoden kauppahintatilastoihin.

Pelto on ollut perinteisesti kalleinta Varsinais-Suomessa, mutta viime vuonna Pohjanmaan rannikko kiri ohi. Pohjanmaalla pellosta maksettiin yli 12 000 euroa hehtaarilta, kun se myytiin vapailla markkinoilla.

Myös peltokauppojen määrä kasvoi pari prosenttia edellisestä vuodesta. Kauppoja tehtiin kaikkiaan 587. Kaupat painottuivat alle viiden hehtaarin kohteisiin, joita oli yli puolet kaikista peltokaupoista.

 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.