Murmanskiin massiivinen raakaöljyn vientisatama

Neljä suurta venäläistä öljy-yhtiötä rakentaa Murmanskiin raakaöljyn vientisataman. Tänään Moskovassa tehdyn aiesopimuksen mukaan sataman on määrä valmistua vuonna 2007.

Murmansk on läntisen Venäjän ainoa jäätön satamakaupunki. Uuden sataman kapasiteetiksi tulee miljoona tynnyriä öljyä päivässä, kerrottiin hanketta vetävästä Lukoilista.

Öljykentiltä raakaöljy toimitetaan Murmanskiin Venäjän öljyputkiverkkoon rakennettavalla uudella 1500 kilometrin pituisella yhdysputkella. Murmanskin vientisatama on tarkoitettu ennen muuta Yhdysvaltoihin tapahtuviin raakaöljytoimituksiin.

Venäläiset öljyntuottajat voivat neljän hankkeeseen osallistuvan yhtiön arvion mukaan toimittaa jopa 13 prosenttia koko Yhdysvaltain tuontiöljystä vuonna 2010.

Venäjän raakaöljyn tuotanto on kasvanut nopeasti neljän viimeksi kuluneen vuoden aikana. Maa on tällä hetkellä maailman toiseksi suurin raakaöljyn viejä. Öljyn vienti on noin neljä miljoonaa tynnyriä päivässä.

Venäläiset öljyntuottajat ovat perinteisesti vieneet raakaöljyä Euroopan markkinoille. Kasvavan tuotannon markkinoimiseksi ja Yhdysvaltain viennin aloittamiseksi öljylle tarvitaan uusia vientikanavia.

Yhdysvaltain ja Venäjän välinen energiayhteistyö on vahvistunut varsinkin viime vuoden syyskuun terroristihyökkäyksen jälkeen. Yhdysvallat haluaa venäläistä öljyä tasoittamaan riippuvuutta Lähi-idän öljyn tuotannosta.

(MTV3-STT-Reuters)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.