Näin kaupungit valmistautuvat irtisanomisiin

Nokian suunnitelmat irtisanoa 3 700 työntekijää Suomessa iskevät Ouluun, Saloon ja Espooseen. Kaupungeissa viritellään suunnitelmia irtisanottujen työllistämiseksi.

Espoossa kaupunki lupaa tehostaa yhteistyötä, jotta Nokiasta irtisanottavat löytäisivät nopeasti uudelle uralle.Kaupunginjohtajan Jukka Mäkelän mukaan Espoon tarkoitus on kehittää Otaniemen, Keilaniemen ja Tapiolan aluetta ja rakentaa sinne työpaikkoja.

Aiemminkin Nokian irtisanomisista kärsineessä Salossa on jo auttamiskoneisto valmiina potkut saavia varten. Nokian helmikuisten irtisanomispäätösten jälkeen Salon kaupunki, seurakunta, TE-keskus, ELY-keskus ja Nokia ovat tehneet yhteistyötä irtisanottujen työllistämiseksi ja tukemiseksi.

Kaupunginvaltuustoa johtavan Katja Taimela (sd) kuvaa tilannetta kuoliniskuksi Salolle. Tiukoille ajautunut kaupunki joutuu tekemään entistä kovempia talouspäätöksiä.

Oulussa ollaan pettyneitä, mutta samaan aikaan myös luottavaisia. Kaupunki on selvinnyt vastaavista iskuista aikaisemminkin,

- Luonnollisestihan aina kun väkeä vähennetään, niin totta kai se pistää miettimään, että miten tästä mennään eteenpäin. Meillä on vähentynyt parituhatta työpaikkaa tältä alalta viime vuosina, mutta melkein saman verran on pystytty luomaan uusia viimeisen kolmen vuoden aikana, sanoo Oulun kaupunginjohtaja Matti Pennanen.

Pennanen toivoo Nokialta yhteiskuntavastuuta ja myös valtion osallistumista Oulun tulevaisuuden miettimiseen.

- Toivotaan, että löydetään yhteiset tavat, millä pyritään säilyttämään se vahva it-klusteriosaaminen, mikä on maailman huippua edelleenkin Oulussa

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.