Näin Microsoft lupasi – Missä viipyy toiminta?

Kun Microsoft järkytti erityisesti Oulua ilmoittamalla heinäkuussa jätti-irtisanomisista Suomessa, se pehmenteli tylyä sanomaansa kahdella tavalla.

Ensinnäkin yhtiö sanoi tarjoavansa potkut saaville työntekijöille erilaisia tukimahdollisuuksia ja neuvontaa uudelleentyöllistymisessä.

Toinen hyvittelykeino oli yhtiön arvio siitä, että sen satojen miljoonien investointia vaativa datakeskus aloittaa toimintansa Suomessa jo elokuussa.

– Kerroimme viime syksynä investoivamme datacenter-kapasiteettiin Suomessa. Arvioimme datakeskuksen aloittavan toimintansa elokuussa tänä vuonna (2014). Investointi datakeskukseen, servereihin ja verkkoihin on arvoltaan useita satoja miljoonia dollareita, yhtiön tiedotteessa kerrottiin.

Yt:t päättyivät tänään

Tänään Microsoft ilmoitti yt-neuvotteluiden päättymisestä, enintään 1050 työntekijän irtisanomisesta ja Oulun yksikön lakkauttamisesta. Kyseessä on massiivinen isku Oululle, sillä yksikössä työskenteli noin 500 ihmistä.

Yt:t ovat ohi, mutta Microsoftin lupailut ovat yhä lunastamatta. Yhtiö ei ole hiiskunut mystisestä datakeskuksesta sanallakaan sitten heinäkuun puolivälin, eikä ohjelmistojätti halua kommentoida asiaa toistaiseksi millään tavalla. Voi olettaa, että keskus ei aloita toimintaansa elokuussa, sillä viimeistä kesäkuukautta on jäljellä kaksi päivää.

Datakeskuksen työllistämisvaikutus valmiina ei ole valtava, mutta erityisesti rakennusvaiheessa se toisi todennäköisesti Suomeen työpaikkoja.

Muun muassa työministeri Lauri Ihalainen vaati heinäkuussa It-viikon haastattelussa voimakkaasti datakeskusta Ouluun. 

Konkretia vähissä

Myös se, miten yhtiö aikoo konkreettisesti auttaa poispotkittuja työntekijöitä, on yhä epäselvää.

Microsoft tiedotti tänään, että se tarjoaa irtisanotuille ”taloudellisia tukipaketteja, uudelleen työllistymistä tukevia palveluita ja uraneuvontaa".

Se, antaako Microsoft potkut saaneille suoraa taloudellista tukea tai esimerkiksi starttirahaa uusien yritysten perustamiseen, on kysymysmerkki.

Insinööriliiton puheenjohtaja Pertti Porokari toivoo, että Microsoftin lupailut eivät jää sanahelinäksi.

– Näistä paketeista ei hirveästi tiedetä. Toivoisimme, että kun on näin poikkeuksellinen sopeuttamistoimi ja iso yritys kyseessä, niin Microsoft riittävästi kantaisi yhteiskuntavastuutaan. Ja, että se panostaisi oikeasti ihmisten uudelleen työllistämiseen, Porokari sanoo.

– Oululle tämä on tosi järkyttävä uutinen ja erityisen hankala tilanne. 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.