Näin paljon sähkö kallistui vuodessa

Kotitaloussähkö on kallistunut 2,9 prosenttia vuoden takaisesta, kertoo Energiamarkkinavirasto.

Sähkön hinta nousi pitkin viime vuotta, mutta kääntyi loppuvuonna alaspäin, kun tukkusähkön hinta laski.

Määräaikaisten sähkösopimusten hinnat ovat reagoineet tukkuhintojen laskuun selvimmin. Uudet kahden vuoden määräaikaiset sopimukset ovat halventuneet vuodessa 4-6 prosenttia. Ne ovat nyt keskimäärin halvempia kuin toistaiseksi voimassa olevat sopimukset.

Tukkuhintoja laski parantunut vesilasku Norjassa ja Ruotsissa sekä päästöoikeuksien hintojen romahtaminen. Pohjoismaiden hinnat tasaantuivat lisää, kun Suomen ja Ruotsin välinen Fenno-Skan 2 -kaapeli otettiin käyttöön marraskuussa.

Euroiksi muutettuna keskimääräinen sähkölasku kallistui vuodessa 23 euroa, sähkölämmittäjillä 48 euroa.

Myös sähkön siirtohinnat ovat nousseet. Taustalla ovat muun muassa verkkoon tehtävät investoinnit.

Kantaverkkoyhtiö Fingrid korotti vuoden alussa kantaverkkomaksuja 30 prosenttia kattaakseen kantaverkon ikääntyneiden osien korvaamista ja liittääkseen uuden tuotannon kantaverkkoon.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.