NAPM-indeksi laski osakekursseja

Yhdysvaltojen tehdasteollisuuden tuotanto pieneni huhtikuussa jo yhdeksäntenä peräkkäisenä kuukautena, ilmenee amerikkalaisten ostopäälliköiden (NAPM) kuukausiselonteosta.

Pahin saattaa selonteon mukaan kuitenkin olla ohi Yhdysvaltain taloudessa, koska keskeinen teollisuuden aktiivisuutta kuvaava indeksi nousi huhtikuussa jo kolmantena kuukautena peräkkäin.

Teollisuuden aktiivisuusindeksin nousu oli kuitenkin hiukan odotettua pienempi. Se nousi maaliskuun 43,1:stä 43,2:teen, kun uudeksi pisteluvuksi oli etukäteen arveltu 43,8.

Osakkeiden kurssit putosivat hienokseltaan New Yorkin pörssissä sen jälkeen kun NAPM oli julkistanut selontekonsa. Myös dollari menetti hivenen asemiaan euroon ja jeniin nähden.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.