Niinistö uskoo Euroopan talouteen

Valtiovarainministeri Sauli Niinistö uskoo Euroopan myönteisiin talousnäkymiin. Niinistön mukaan talouden epävakaus muualla maailmassa ei välttämättä vaikuta Euroopan myönteisiin näkymiin. Hän viittasi muun muassa Yhdysvalloissa ja Japanissa käytävään keskusteluun talouden epävarmuudesta.

Niinistö pitää hyvänä merkkinä sitä, että eurooppalaisten kuluttajien luottamus talouteen on kasvamassa. Myös muut EU:n ministerit olivat sitä mieltä, etteivät talouden heilahtelut muualla vaikuta juurikaan Euroopan talouskasvuun.

Valtiovarainministeri Niinistö kertoi näkemyksistään illalla Brysselissä talousministerien euro-12 -ryhmän kokouksen jälkeen.
(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.