Nokia aikoo puristaa mehut kilpailijoistaan

Loistotuloksen tehnyt yhtiö painaa hintoja alas ja julistaa sodan Applelle.

Nokia hyökkäsi heinä-syyskuussa kilpailijoidensa kimppuun halvoilla alle 30 euron matkapuhelimilla, jotka loivat pohjan loistavalle osavuositulokselle.

Toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuon mukaan hintojen painaminen ei lopu tähän, vaan yhtiö näkee paljon mahdollisuuksia alentaa puhelinten hintoja edelleen. Lisäksi Nokia avaa uuden rintaman matkapuhelinalalle yrittävän Applen ja internetlaitteestaan tunnetun RIMin suuntaan.

Kallasvuo kertoi torstaina yhtiön osavuosituloksen julkistamisen yhteydessä, että hintojen painaminen alas on vaatinut paljon töitä. Lisää tehoja on kuitenkin saatavissa vieläkin muun muassa tuotekehittelyn, jälleenmyyntiketjun ja markkinoinnin kautta.

- Asian ydin ei ole tehdä niin halvalla kuin mahdollista, vaan halvemmalla kuin kilpailijat, Kallasvuo määritteli Nokian periaatteet.

Halpapuhelinten menestyksen ansiosta Nokia myi heinä-syyskuussa peräti 112 miljoonaa kännykkää, mikä on 26 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten. Yhtiön oman arvion mukaan markkinaosuus nousi jo 39 prosenttiin huhti-kesäkuun 38 prosentista.

Alle 30 euron puhelimet on suunnattu erityisesti kehittyvien maiden markkinoille. Afrikka on Nokialle jo yhtä tärkeä markkina-alue kuin Kiina myytyjen puhelinten määrällä mitattuna. Nokian talousjohtaja Rick Simonson arvioi, että Afrikka on nyt tulossa suuressa mittakaavassa.

Halpapuhelimet painoivat keskihinnan 82 euroon edellisen vuosineljänneksen 90 eurosta, mutta yhtiö järjesti alennusmyyntinsä erittäin kannattavasti. Nokian voitto ennen veroja kohosi 1,9 miljardiin euroon vuoden takaisesta 1,1 miljardista eurosta. Osakekohtainen tulos loikkasi 0,40 euroon 0,21 eurosta.

Halpapuhelinten ohella Nokia säilytti ehdottoman johtoasemansa kalliiden älypuhelinten markkinoilla, joilla yhtiö laskee markkinaosuudekseen peräti 50 prosenttia.

Uudet kilpailijat

Applelle ja kanadalaiselle RIMille (Research In Motion) Kallasvuo julisti sodan. Hän kertoi, että Nokia on identifioinut yhtiöt uusiksi kilpailijoikseen perinteisten matkapuhelinvalmistajien rinnalle.

Tietokone- ja soitinvalmistajana tunnettu Apple on tuonut markkinoille iPhone-matkapuhelimen, jonka kosketusnäytön ideaa Nokiakin joutuu kopioimaan. RIMin Blackberry on erityisesti Yhdysvalloissa suosittu mobiili internetlaite, jolle Nokia on kehittänyt oman vastineensa.

Kallasvuo kertoi kiinnittäneensä paljon huomiota Appleen ja RIMiin. Hän uhkasi, että Nokia aikoo lyödä uudet kilpailijansa.

Applen voi katsoa haastavan Nokiaa iPhonellaan, mutta RIM on yksinkertaisesti joutumassa suomalaisjätin tielle. Nokia on ottanut tavoitteekseen nousta alan johtavaksi internetyhtiöksi, jolloin RIMin laitteet joutuvat suoraan kilpailutilanteeseen Nokian internetkännyköiden kanssa.

Kasvua USA:ssa

Pohjois-Amerikka on ollut jo pitkään Nokialle taantuva markkina-alue, mutta nyt yhtiö on vihdoin onnistunut kääntämään myyntinsä kasvuun Yhdysvalloissa.

Nokian puhelimia myytiin vain 5,4 miljoonaa kappaletta, mutta määrä oli peräti 39 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten.

Nokian hankaluudet ovat tuskin ohi Yhdysvalloissa, sillä Pohjois-Amerikka on Applen ja RIMin kotikenttää. Kilpailutilanne pysyy Atlantin takana mitä todennäköisimmin vaikeana Nokialle.

(MTV3-STT)

Lue myös:

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.