Nokia antoi negatiivisen tulosvaroituksen

Matkapuhelinvalmistaja Nokia antoi tänään negatiivisen tulosvaroituksen.

Yhtiö arvioi, että Devices & Services -liiketoiminnan ei-IFRS-liikevoittoprosentti kuluvalla neljänneksellä on alempi kuin vuoden ensimmäisen neljänneksen -3,0.

Nokia arvioi aikaisemmin, että liikevoittoprosentti on samalla tasolla kuin ensimmäisellä neljänneksellä tai sen alapuolella. Nokia perustelee tulosvaroitustaan älypuhelinmarkkinoiden kiristyneellä kilpailutilanteella.

– Nokia kasvattaa merkittävästi Devices & Services -liiketoimintansa kustannusvähennystavoitetta tukeakseen tänään julkistettua terävöitettyä strategiaansa.

– Uskomme, että nämä suunnitellut toimenpiteet huomioon ottaen Devices & Services -liiketoiminnalla on selkeä tie kannattavuuteen. Nokian aikomuksena on vahvan taloudellisen tilansa säilyttäminen ja ripeä eteneminen toimenpiteissä, joiden tavoitteena on kasvattaa arvoa osakkeenomistajille, Nokian rahoitus- ja talousjohtaja Timo Ihamuotila sanoi.

Nokian tavoitteena on saavuttaa mahdollisimman pian vakaalla pohjalla oleva ei-IFRS-liikevoitto Devices & Services -liiketoiminnassa.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.