Nokia avasi oman myymälän Moskovaan

Nokia aikoo kahdessa vuodessa avata 18 kauppaa maailman suurimpiin ostoskaupunkeihin. Kauppojen asiakaspalautteen perusteella Nokia yrittää kehittää kuluttajien toiveita vastaavia kännyköitä.

Nokia avaa oman myymäläketjun maailman suurimpiin ostoskaupunkeihin kahden seuraavan vuoden aikana. Yhtiö juhli tänään ensimmäisen Flagship Store -myymälänsä avajaisia Moskovassa.

Nokia Mobile Phonesin viestintäjohtaja Marianne Holmlund kertoi, että Flagship- eli lippulaivamyymälöitä perustetaan kaikkiaan 18. Liikkeitä tulee Moskovan lisäksi ainakin New Yorkiin, Lontooseen ja Hongkongiin.

Muiden 14 myymälän sijaintipaikkaa Holmlund ei paljastanut. Hän ei myöskään kommentoinut, onko Helsinki mahdollisesti yksi Flagship Store -kaupungeista.

Nokian mukaan myymälät perustetaan maailman suurkaupungeissa parhaille ostosalueille. Moskovassa Nokian Flagship Store sijaitsee maineikkaan Pushkinin aukion läheisyydessä kaupungin keskustassa.

Liikkeet ovat Nokian omistamia, hallinnoimia ja hoitamia. Ne perustuvat samaan myymäläkonseptiin.

- Nokia Flagship Store -liikkeet tarjoavat kuluttajille täysin uudenlaisen myymäläelämyksen, Nokian toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo mainosti Moskovan myymälän avajaisissa yhtiön tiedotteen mukaan.

Kallasvuon mukaan Nokia haluaa tarjota asiakkaille rennon ja vuorovaikutteisen ympäristön, jossa mobiilimaailman monet ulottuvuudet myös viihdyttävät oppimisen rinnalla.

Asiakkaat voivat kokeilla

Uusissa myymälöissä asiakkaat voivat kokeilla Nokian tuotteita ja saada tietoa alan uusimmista palveluista. Liikkeissä on myös langattomaan verkkopelaamiseen tarkoitetut alueet.

Nokian vähittäismyyntiä tukevasta markkinoinnista vastaavan johtajan Cliff Crosbien mukaan asiakkailta saatava palaute myymälöissä auttaa yhtiötä myös kehittämään kuluttajien tarpeita ja toiveita vastaavia uusia tuotteita.

Tähän saakka Nokian puhelimia on myyty yli 300 000 vähittäismyyntipisteen kautta eri puolilla maailmaa. Ne säilyvät jatkossakin Nokian päämyyntikanavana, yhtiö vakuutti tiedotteessaan.

Flagship Storet tukevat Nokian vähittäismyynti- ja operaattorikumppaneita, sillä omista myymälöistä saatavia kokemuksia käytetään myös niiden hyväksi, Nokia lupasi.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.