Nokia: Luototuksessa ei ongelmia

Nokia rauhoittelee markkinahuhuja yhtiön myyntiluototuksen ongelmista. Huhut ongelmista alkoivat perjantaina, kun Nokia ilmoitti, ettei turkkilaisoperaattori Telsim ole kyennyt maksamaan takaisin 240 miljoonan dollarin eli 1,7 miljardin markanluottoaan.

-Nokian luototus ei ole sen aggressiivisempaa kuin kilpailijoidenkaan, emmekä ole ottaneet ylimitoitettuja riskejä, sanoo Nokia Networksin tiedottaja Arja Suominen.

Toukokuisten tietojen mukaan Nokialla on luototussopimuksia toisen ja kolmannen sukupolven laiteasiakkaidensa kanssa yhteensä 5,6 miljardin euron eli noin 33,3 miljardin markan arvosta. Turkkilainen Telsim on yhtiön reilusta sadasta gsm-asiakkaasta suurimpia.

Epäilyt siitä, että muutkin Nokian laiteasiakkaat saattavat ajautua maksuvaikeuksiin ovat viime päivinä olleet osaltaan vaikuttamassa siihen, että yhtiön osake on pudonnut kahden vuoden takaiselle tasolleen Helsingin pörssissä.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.