Nokia nostaa liikevaihto- ja tulosennustettaan

Nokia päivitti tänään tulosennusteensa vuoden 2005 kolmannelle neljännekselle. Nokia odottaa nyt liikevaihtonsa nousevan 8,4 – 8,5 miljardiin euroon aiemmin arvioidun 7,9 – 8,2 miljardia euron sijasta.

Nokia odottaa kolmannen vuosineljänneksen osakekohtaisen tuloksen (laimennettu) olevan 0,18-0,19 euroa. Tämä ylittää Nokian aiemman arvion, joka oli 0,14 –0,17 euroa kolmannelle vuosineljännekselle. Uusi arvio on seurausta myynnin odotettua vahvemmasta kehityksestä katsauskauden kahden ensimmäisen kuukauden aikana, hyvästä kustannusten hallinnasta sekä eräistä kertaluonteisista positiivisista eristä.

Yhtiö päivitti arviotaan, koska sen myynti on vetänyt odotettua paremmin. Matkaviestimiä myydään aiemmin arvioitua enemmän ja Nokian myyntimäärien uskotaan kasvavan markkinoiden yleistä kasvua nopeammin.

- Lisäksi hinnat ovat pysyneet suhteellisen vakaina kolmannella vuosineljänneksellä, yhtiö tiedotti. FIM Pankkiiriliikkeen pääanalyytikko Jussi Hyöty sanoo, että ilmoitus keskihintojen pysymisestä vakaana oli markkinoille jopa yllättävä uutinen.

-Jos olisi menty rajulla vauhdilla kehittyville markkinoille, puhelinten keskihinnat olisivat tulleet selvemmin alas, Hyöty sanoo.

Hän huomauttaa, että keskihintojen vakauteen vaikuttaa myös kohtuullisen hyvin mennyt kalliimpien mallien myynti Amerikan ja Euroopan markkinoilla. Sitä vastoin kehittyvillä markkinoilla 30-40 dollarin hintaiset puhelimet näyttelevät merkittävää roolia.

Kesän alussa saksalainen Siemens myi matkapuhelinyksikkönsä taiwanilaiselle BenQ:lle. Hyöty arvioi, että Nokia on päässyt kuittaamaan itselleen myös tästä uutta volyymia.

-Voi olla, että Siemensin matkapuhelinten myynti taiwanilaisille on ihan oleellinen selittävä tekijä. Se on toimialalla erittäin iso tapahtuma ja muuttaa Euroopan sisäistä kilpailutilannetta hyvinkin paljon. Nyt katsotaan, miten BenQ sieltä nousee, Hyöty sanoo.

Pulmalliset tulosvaroitukset

Nokia antoi edellisen tulosvaroituksensa liki tasan vuosi sitten, 9. syyskuuta 2004. Suunta oli silloinkin myönteinen: yhtiö nosti sekä heinä-syyskuun liikevaihto- että tulosarviotaan.

Viime tammikuussa ennen vuoden 2004 tilinpäätöksen julkistamista Nokia ei antanut tulosvaroitusta, vaikka tulos paljastui lopulta selvästi aiemmin ennakoitua paremmaksi. Päätös olla julkaisematta tulosvaroitusta poiki Nokialle toukokuussa huomautuksen Rahoitustarkastukselta tiedotusvelvollisuuden laiminlyönnistä.

Nokia kiisti syytöksen mutta ei valittanut päätöksestä oikeuteen. Yhtiö perusteli varovaisuuttaan kahdella tulosvaroituksella, jotka se antoi alkuvuoden 2004 aikana. Ne johtivat ryhmäkanteiden nostoon Nokiaa vastaan Yhdysvalloissa.

Ennen vuoden 2003 tilinpäätöksen julkaisemista tammikuussa 2004 Nokia antoi myönteisen tulosvaroituksen. Myynnin notkahdus hieman myöhemmin johti kielteiseen tulosvaroitukseen jo huhtikuussa 2004. Kahden erisuuntaisen tulosvaroituksen antaminen lyhyen ajan sisällä ärsytti amerikkalaissijoittajia.

Nokia ilmoitti heinäkuussa luopuvansa numeroina annettavista myynti- ja tulosennusteista seuraavien tuloskatsauskausien aikana. Syynä päätökseen ovat mm. viranomaistulkinnat ja säännösuudistukset.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.