Nokia oikeustoimiin Sagemia ja Vitelcomia vastaan

Maailman suurin matkapuhelinvalmistaja Nokia on ryhtynyt oikeustoimiin ranskalaista Sagemia ja espanjalaista Vitelcomia vastaan.

Financial Times lehden mukaan Nokia vaatii ranskalaisyhtiötä vetämään tärkeimmän mallinsa pois markkinoilta ja maksamaan sille korvauksia.

Lehden mukaan kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Nokia on ryhtynyt näin koviin toimiin, minkä se katsoo osoittavan, että designista on tullut entistä tärkeämpi tekijä kovasti kilpailuilla matkapuhelinmarkkinoilla. Nokia valmistaa yli 30 prosenttia maailman matkapuhelimista.

Nokian mukaan Sagemin myX5-2 malli muistuttaa liikaa sen puhelinmalleja, mikä loukkaa sen tekijänoikeuksia. Nokian viestintäjohtaja Arja Suominen ei kuitenkaan tarkenna lehdessä, mitkä Sagemin puhelimen ominaisuudet ovat Nokian kritiikin kohteena. Lehden mukaan Nokia katsoo Sagemin mallin muistuttavan liiaksi sen 6000-sarjan puhelimia.

Sagem kertoo nettisivuillaan, että yhtiö Ranskan toiseksi suurin teletekniikan valmistaja. Yhtiön viime vuoden liikevaihto oli 3,2 miljardia euroa. Nokian viime vuoden myynti oli lähes 29,5 miljardia euroa.

Nokia vie myös Vitelcomin oikeuteen

Nokia kertoo myös ryhtyneensä oikeustoimiin espanjalaista Vitelcomia vastaan. Nokian mukaan yhtiö on loukannut Nokian patenttioikeuksia gsm-ja gprs-teknologiassa.

Nokian mukaan se on käyttänyt runsaasti aikaa ja rahaa tuotekehittelyynsä saadakseen patenttioikeudet ja se odottaa myös Vitelcomin kunnioittavan Nokia oikeuksia. Nokian näkemyksen mukaan Vitelcom on käyttänyt sen teknologiaa ilman asianmukaisia lupia ja maksuja.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.