Nokia voi saada tuntuvia lisäkorvauksia myös muilta

Matkapuhelinvalmistaja Nokian toimitusjohtajalla Stephen Elopilla oli tänään pitkästä aikaa isoon hymyyn, kun yhtiö voitti Applen patenttikiistassa.

Nordea Pankin analyytikon Sami Sarkamiehen mukaans sopimus avaa Nokialle uusia mahdollisuuksia. Sarkamies uskoo, että Nokia voi saada myös muilta yhtiöiltä lisäkorvauksia omista patenteistaan.

– Hyvänä esimerkkinä on taiwanilainen kännykkävalmistaja HTC, joka maksaa rojaltimaksuja Microsoftille Androidin käytöstä. Myös Nokia voi saada jatkossa lisäkorvauksia Androidia käyttäviltä valmistajilta, Sarkamies selvittää.

Android on saavuttanut suuren suosion ja kirinyt Nokian Symbianin ohi älypuhelimien käyttöjärjestelmissä.

Myyntikielto uhkasi

Sarkamiehen mukaan Nokia kiisteli Applen kanssa muun muassa kännyköiden rakentamisesta, käyttöliittymästä ja erilaisista sovelluksista. Hänen mukaansa patenttikiistan voitto oli suuri helpotus Nokialle.

– Oikeudenkäyntitaival alkoi yhtiöiden välillä vuoden 2009 lopussa. Yhtiöiden kannalta vaarana oli jopa, että oikeusprosessit olisivat johtaneet myyntikieltoon joillakin markkinoilla. Se olisi ollut tietenkin huono asia, Sarkamies toteaa.

"Jopa satoja miljoonia euroja"

Apple maksaa nyt Nokialle kertamaksun ja juoksevia rojaltimaksuja. Sopimuksen tarkempia yksityiskohtia ei paljasteta. Sarkamiehen mukaan sopimuksen arvo saattaa kohota jopa satoihin miljooniin euroihin.

Nokia kertoi, että sopimus vaikuttaa myönteisesti toisen neljänneksen näkymiin.

– Kyllä toisen neljänneksen lopussa voi tulla isokin summa, kun lisenssimaksuja kertyy maksettavasti takautuvasti vuodesta 2007 lähtien, Sarkamies selvittää.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.