Nokian kurssi kiri viikonloppua kohti

Nokian osake otti vaihteeksi kunnollisen reilun kuuden prosentin kirin Helsingin pörssissä. Yhtiön osake kohosi jälleen yli kahteen euroon. Päätöskurssi oli 2,056 euroa.

Nokialle myönteisiä tietoja tihkui operaattorilähteistä, joiden mukaan uudet Windows 8 -puhelimet tulisivat myyntiin kohtalaisen laajalti Euroopassa marraskuussa. Uudet Lumiat ehtisivät näin kuumimpaan joulusesonkiin.

Nokian osakkeen syöksy keskiviikon Windows 8 -julkistuksen jälkeen johtui suurelta osin siitä, ettei yhtiö kertonut tarkkaa ajankohtaa, milloin puhelimet tulevat myyntiin. Nokia asetti haarukaksi viimeisen vuosineljänneksen.

Pörssi oli muutenkin vedossa ja nousi 2,18 prosenttia 5493 pisteeseen. Kaikki vaihdetuimmat osakkeet kohosivat. Vaihtoa kertyi viime viikkoihin verrattuna mukavasti, noin 450 miljoonaa euroa.

Myönteistä virettä Euroopan pörsseihin toi EKP:n eilinen päätös valtionlainojen ostoista.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.