Nokian kurssi nousussa - tulos iltapäivällä

Nokian viime vuoden tulosta odotetaan markkinoilla positiivisissa tunnelmissa. Puolen päivän aikaan Nokian osake oli noin kolmen prosentin nousussa, vaikka matkapuhelinmyynnin uskotaan vähentyneen viime vuodesta.

Matkapuhelinjätin tulokseen odotetaan noin 30 prosentin pudotusta, mutta myös positiivinen yllätys on mahdollinen, sanoo MTV:n taloustoimittaja Markus Pirttijoki.

- Markkinatietojen mukaan älypuhelimia myytiin joulukaupassa hyvin. Iso kysymys on kuitenkin se, ovatko ne olleet Nokian puhelimia.

Puhelinten keskihintojen on ennustettu laskeneen viime vuonna arviolta 15 prosenttia noin 60 euroon.

Nokia julkistaa viime vuoden tuloksensa tänään kello 13.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.