Nokian murroskausi jatkuu

Nokia julkistaa tänään heinä-syyskuun tuloksensa. Kännykkäyhtiöltä odotetaan nollatulosta tai pientä tappiota, sillä yhtiön murroskausi jatkuu.

Nokian siirtyminen älypuhelimissa Windows-alustaan on edelleen kesken ja loikan onnistuminen selviää vasta ensi vuoden puolella. Kuluneella kaudella Nokia on todennäköisesti edelleen menettänyt älypuhelimissa markkinaosuutta Android-puhelimille ja Applen iPhonelle.

Nokian odotetaan ensi viikolla esittelevän ensimmäiset Windows-puhelimensa, mutta niiden saamiseen markkinoille menee vielä aikaa

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.