Nokian osavuosikatsaus sysäsi osakekurssin jyrkkään laskuun

Nokian osakekurssi on kääntynyt jyrkkään laskuun. Kun vielä eilen Nokian osake maksoi oli 5,01 euroa, oli kurssi tänään puoli viiden aikaan 4,66 euroa.

Laskua on siis lähes seitsemän prosenttia eilisestä. Nokia julkisti tänään osavuosikatsauksensa, josta selvisi, että sen liikevaihto jäi selvästi alle kuuteen miljardiin.

Yhtiön toimitusjohtaja Rajeev Suri myönsi liikevaihdon laskun olevan pettymys. Hän kuitenkin oli tyytyväinen kannattavuuden pysymisestä vakaana ensimmäisellä neljänneksellä.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.