Nokian Renkaille rapsahti yli 73 miljoonan jälkiverot

Nokian Renkaat on saanut 73,3 miljoonan euron jälkiverot vuosilta 2008-2010.

Yhtiö tiedotti aivan viime vuoden lopussa saaneensa Verohallinnolta oikaisupäätöksen, jonka mukaan sen on maksettava vuodelta 2007 lisäveroja, veronkorotuksia ja korkoja lähes 27 miljoonaa euroa.

Nokian Renkaat kertoo tiedotteessaan, että se kirjaa verottajan vuosilta 2007-2010 vaatiman yhteissumman 100,3 miljoonaa euroa kokonaisuudessaan viime vuoden tilinpäätökseen ja tulokseen. Verohallinnon päätös ei vaikuta yhtiön osingonjakoon.

Yhtiö kertoo hakevansa muutosta päätökseen. Sen mukaan Verohallinnon päätös johtaa kahdenkertaiseen verotukseen. Verohallinto päätöksen perusteella merkittävä osa Venäjän tytäryhtiöiden tuloksesta tulee lisätä Nokian Renkaiden verotettavaan tuloon Suomessa.   

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.