Nokian ryhmäkanne tulossa käsittelyyn New Yorkissa

Ryhmäkanne perustuu Nokian muutaman vuoden takaisiin alkuvuoden myyntiarvioihin. Piirikunnan tuomari päättää suullisen käsittelyn jälkeen, onko jutussa aineksia varsinaiseen oikeuskäsittelyyn Nokiaa vastaan.

Nokiaa vastaan Yhdysvalloissa nostettua ryhmäkannetta on määrä puida tällä viikolla newyorkilaisessa tuomioistuimessa. Piirikunnan tuomarintoimiston mukaan suullinen käsittely alkaa 13. tammikuuta, ellei viime hetken muutoksia tule. Tuomarina on Kenneth Karas, joka on viime vuosina ollut julkisuudessa terroristiepäiltyjen vastaisissa oikeudenkäynneissä. Hän on muun muassa ollut syyttäjänä Zacarias Moussaouin jutussa.

Moussaoui tuomittiin viime vuonna salaliitosta al-Qaidan kanssa syyskuun 2001 terrori-iskujen suunnittelussa. Moussaouin tuomion määrittelevä oikeudenkäynti alkaa helmikuussa Virginiassa.

Nokian vastainen ryhmäkanne perustuu alkuvuoden 2004 myyntiarvioihin. Nokia ennakoi myynninnousua tammi-maaliskuussa. Huhtikuussa yhtiö ilmoitti kuitenkin liikevaihdon laskeneen kaksi prosenttia. Ilmoituksen jälkeen Nokian pörssikurssi laski New Yorkissa yli 18 prosenttia.

Arvopaperimarkkinoita koskeviin kanteisiin erikoistunut Milberg Weiss Bershad Hynes & Leach oli kärppänä paikalla ja laati osakkeenomistajien ryhmäkanteen. Tuomari Karas päättää suullisen käsittelyn jälkeen, onko jutussa aineksia varsinaiseen oikeuskäsittelyyn.

Nokia pitää yhtiötä ja sen johtoa vastaan nostettua kannetta perusteettomana. Osapuolet eivät ole kertoneet korvausvaatimusten määrää.

Kannekirjelmän mukaan kaikilla Nokian osakkeita tammikuun ja huhtikuun 2004 välisenä aikana ostaneilla olisi oikeus korvauksiin, jos he ovat ilmoittautuneet kanteen nostajiksi ennen 7. kesäkuuta 2004.

Lainmuutos estää ryhmäkanteilla shoppailun

Nokiaa vastaan esitettiin Yhdysvalloissa ryhmäkanne myös 1990-luvun puolivälissä. Se ei johtanut mihinkään. Suurin osa ryhmäkanteista joko hylätään tai osapuolet sopivat asiasta oikeussalin ulkopuolella. Kynnys niiden nostamiseen oli kuitenkin ainakin viime vuonna tapahtuneeseen lainmuutokseen saakka matalalla. Ryhmäkanteisiin erikoistuneet lakimiehet eivät menetä mitään, mutta onnistuessaan he voivat saada paljon.

Nokian kimppuun käynyt lakifirma mainostaa voittaneensa asiakkailleen korvauksia yli 20 miljardia dollaria. Ryhmäkanteita on kaikenlaisia. Kuusi Dresdner Kleinwort Wassersteinin naispuolista työntekijää nosti maanantaina New Yorkissa kanteen saksalaispankkia vastaan. He vaativat pankilta 1,4 miljardin dollarin korvauksia. Kanteen mukaan pankki sortaa naisia niin palkoissa kuin viroissa. Koko pankin ilmapiiri on kanteen mukaan naisvastainen.

Yksi kanteen nostajista väittää johtajansa tuoneen prostituoituja New Yorkin toimistoon lounastunneilla. Toinen kertoo joutuneensa jättämään suuren liikesopimuksen juhlistamiseksi järjestetyt päivälliset, jotta miespuoliset kollegat pääsivät strip tease-klubille.

Viime vuonna hyväksytyn uuden lain mukaan joukkokanteet käsitellään liittovaltion tuomioistuimissa. Uudistusta pidetään merkittävänä, sillä aiemmin lakimiehet saattoivat shoppailla eri osavaltioiden oikeussaleissa ja jättää kanteen omasta mielestään suotuisimpaan tuomioistuimeen.

Lainmuutosta voimakkaasti ajanut George W. Bushin hallinto laski, että erilaiset oikeudenkäynnit maksavat amerikkalaisille yhteensä 240 miljardia dollaria vuodessa. Summa on teollisuusmaiden suurin, ja iso osa siitä lankeaa veronmaksajille.

Lainmuutoksen vaikutuksista ei vielä ole kattavia arvioita. Standfordin yliopiston laskujen mukaan arvopaperimarkkinoihin liittyviä ryhmäkanteita nostettiin viime vuonna 176 kappaletta, mikä on 17 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2004.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.