Nokian tehtaan sulkeminen raivostuttaa Saksassa

Nokian tarkoituksena on siirtää tuotanto Ruhrin alueelta Bochumista muille tehtaille Euroopassa. Puhelinjätti ilmoitti asiasta eilen.

Saksa vaatii matkapuhelinjätti Nokiaa maksamaan takaisin aluehallinnolta saamansa tukirahat, jos Bochumissa sijaitseva tehdas suljetaan.

Lehtitietojen mukaan Nokia on saanut Nordrhein-Westfalenin osavaltiolta 60 miljoonaa euroa ja liittovaltiolta 28 miljoonaa euroa tukea.

Nokia ilmoitti eilen suunnittelevansa matkapuhelintuotannon lopettamista Saksassa vuoden puoliväliin mennessä.

Nokian tarkoituksena on siirtää tuotanto Bochumista muille tehtaille Euroopassa. Suunniteltu lakkauttaminen koskee noin 2300 työntekijää.

"Olen hyvin, hyvin vihainen"

Nokian ilmoitus Bochin tehtaan sulkemisesta on nostattanut julkisia tunteenpurkauksia erityisesti Nordrhein-Westfalenin osavaltiossa.

- Olen hyvin, hyvin vihainen, ennen kaikkea siitä tavasta, jolla tämä (sulkemispäätös) tapahtui, puuskahti osavaltion kuvernööri Jürgen Rüttgers ZDF-televisiokanavan haastattelussa.

- Emme ole saaneet toistaiseksi mitään ymmärrettävää syytä siihen, miksi tämä päätös on tehty, hän jatkoi.

- Me emme yksinkertaisesti aio hyväksyä tätä. Tämä ei ole väittelyn loppu, Rüttgers pauhasi.

Kuvernööri kiistää, että saksalaisen työvoiman kustannukset olisivat liian korkeat. Hänen mukaansa työvoimakustannukset muodostavat vain murto-osan tuotannon kokonaiskustannuksista.

Rüttgers myös varoitti Nokiaa yhtiön maineen tahriintumisesta Saksassa.

(MTV3-CNN-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.