Nordea: Koron nousu ei ole vaikuttanut asuntojen hintakehitykseen

Bensiinin ja energian hinnan nousut huolettavat suomalaisia koronnousua enemmän.

Asuntolainan hoitomenot vaihtelevat selvästi eri puolilla maata. Keskimäärin asuntovelalliselta kuluu 484 euroa lainan maksuun kuukaudessa, ilmenee Nordean selvityksestä. Koron nousu ei suitsinut asuntojen hintojen kallistumista monessakaan kaupungissa alkukesällä. Suomalaisten asunnonostokyky on siis heikentynyt edelleen.

Helsingissä lainanhoitomeno ylittää jo 800 euroa kuukaudessa, kun Kokkolassa menot ovat noin 300 euroa. Ero kaupunkien välillä kasvaa yhä, arvioi yksityistalouden ekonomisti Tarja Svarström Nordeasta.

- Helsinkiläinen joutuu pulittamaan koko ajan enemmän ja enemmän, Svarström sanoi tiedotustilaisuudessa Helsingissä tänään.

Nordea julkisti tilaisuudessa myös Talouden Pulssi -kyselytutkimuksen, jonka mukaan neljällä kymmenestä kotitaloudesta on asuntolainaa. Sitä on kertynyt varsinkin lapsiperheille.

Jos korkokulut hyppäisivät ylöspäin, asuntovelalliset sanoivat selviävänsä hyvin keskimäärin 200 euron kuukausittaisesta korotuksesta.

Monilla suomalaisilla ei tunnu olevan huikeita säästöjä. Lähes 40 prosentilla on kuukausipalkkaa pienempi summa säästössä, ja viidenneksellä on alle 500 euroa.

- Säästöjä on aika vähän. Suosittelisin ainakin omistusasunnossa asuvia säästämään, jos mahdollista, ainakin yhden tai kahden kuukauden palkan verran puskurirahastoon pahan päivän varalle, Svarström toteaa.

Eniten sukan varteen on kertynyt suurituloisille ja vanhemmille. Suuri osa kyselyyn vastanneista ei kuitenkaan kertonut säästöjään. Nordean tutkimukseen osallistui syyskuussa 1 068 suomalaista.

Energian hinta huolettaa

Kyselytutkimuksesta selviää myös, että energian hinnan nousu huolestuttaa suomalaisia enemmän kuin lainankoron nousu.

Bensiinin ja muun energian hinnan kiriminen ylöspäin askarruttaa 70:ää prosenttia suomalaisista. Bensiinin kallistuminen arveluttaa varsinkin lapsiperheitä ja pienten paikkakuntien väestöä. Myös energian hinnan nousu huolettaa eniten pienillä paikkakunnilla asuvia.

Ruuan kallistuminen ja sosiaaliturvan heikennykset puolestaan huolestuttavat naisia enemmän kuin miehiä.

Avioero puolittaa tulot

Nordea arvioi, että avioero on parisuhteessa elävän asuntolainasiakkaan suurin riski. Johtaja Pekka Luukkasen mukaan myös työttömyys on riski velalliselle, mutta uudelleen työllistyminen on kuitenkin melko todennäköistä.

- Avioerossa tulot pienenevät puoleen aika nopeasti, mutta kulut eivät suinkaan puolitu, sanoo Luukkanen.

Myös esimerkiksi ennakoimatta päälle paukahtava putkiremontti aiheuttaa riskin asuntovelalliselle.

Nordea ennakoi, että asuntolainakannan kasvu hidastuu jonkin verran sekä kotimaassa että euroalueella. Suomalaisten kotitalouksien halukkuus vaihtaa asuntoa on kuitenkin edelleen korkea. Korot ovat olleet viime aikoina nousussa, mutta asuntolainojen kokonaiskorko on yhä pitkäaikaisen keskiarvon alapuolella.

- Suomessa asuntolainat ovat halvimpia verrattuna isoimpiin talouksiin. Suomessa on lähes euroalueen matalimmat marginaalit asuntolainoissa, kertoo yksikön johtaja Jussi Mekkonen.

Kotitalouksien velanhoitokyvyn Nordea arvioi hyväksi.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.