Nordea: Suomen talous kasvaa 3,2 prosenttia

Nordea nosti ennustettaan Suomen talouskasvusta tänä vuonna. Pankki arvioi Suomen bruttokansantuotteen kasvavan tänä vuonna 3,2 prosenttia, kun aiempi ennuste oli 2,7 prosenttia. Ensi vuodeksi Nordea povaa 3,6 prosentin talouskasvua.

Suurimmat talouden uhkakuvat liittyvät Nordean mukaan kansainväliseen kehitykseen. Kotimaassa riskinä on pankin mukaan enemmänkin se, että suotuisan talouskehityksen aikana sorrutaan talouspoliittisiin virheisiin.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.