Olkiluodon kolmas yksikkö myöhästyy ainakin kolme vuotta

Teollisuuden voiman kolmas ydinreaktoriyksikkö Olkiluodossa myöhästyy ainakin kolme vuotta alkuperäisestä rakennusaikataulusta.

Laitostoimittaja Areva ei ole kyennyt tarkentamaan, saako se työnsä valmiiksi kesäkuuhun 2012 mennessä. Tilaaja ja rakentaja vakuuttivat kuitenkin tänään uuden voimalan harjannostajaisissa, että suunnittelu- ja rakentamisvaiheen suuret ongelmat ovat nyt ohi.

- Suunnittelutyö on nyt hyvin pitkällä takana päin. Tosin näitten komponenttien, putkistojen, sähkölaitteiden ynnä muitten asentamisessa tulee olemaan paljon töitä ja niiden sujuvuus on oleellisen tärkeää tälle kokonaisaikataululle, kertoo Olkiluoto 3-voimalan projektijohtaja Jouni Silvennoinen.

Areva ja TVO riitelevät kulissien takana rajusti myöhästymiskorvauksista, mutta molemmat valmistautuvat myös mahdolliseen jatkoyhteistyöhön. TVO ja isäntä Pohjolan Voima ajavat voimalla Olkiluoto nelosta eikä pitkän yhteisen matkan arvoa voi noin vain heittää pois.

- Mitään vaihtoehtoja ei tämän suhteen ole, ole luonnollisestikaan tässä mielessä suljettu pois. Kaikki on mahdollista, sanoo Teollisuuden Voiman toimitusjohtaja Jarmo Tanhua.

Harjannostajaisten juhlavieras piti selvänä, että jos ja kun kolme uutta voimalalupaa myönnetään, yksi tulee Olkiluotoon. Sisäasianministeri Anne Holmlund:

- Täällähän on varsin hyvin infrastruktuuri rakennettuna ja pystyttäisiin myös huolehtimaan neljännen yksikön rakentamisesta. Mielestäni myös turvallisuusnäkökulmat puoltaisivat hyvin voimakkaasti Olkiluodon sijoittamispaikkaa, Holmlund sanoo.

Katso Jouko Vähä-Koskelan raportti

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.