Omakotitalojen kauppa kävi nihkeästi tammikuussa - myös rakentaminen on vähentynyt

Varovaisuus omakotitalojen kaupassa ja rakentamisessa näyttää jatkuvan. Uusia taloja valmistui viime vuonna vain noin 7 900. Se on puolet siitä mitä huippuvuonna 2007 eli juuri ennen finanssikriisiä.

Vanhojen omakotitalojen kauppa on puolestaan käynyt tammikuussa viime vuotista nihkeämmin. Kauppoja tehtiin 642. Se on 6,4 prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten.

– Ihmiset suuntaavat taajamiin ja he etsivät pieniä asuntoja, arvioi Kiinteistövälitysalan Keskusliiton toimitusjohtaja Jukka Malila.

– Käyttötarpeisiin nähden talot voivat olla liian suuriakin. Se tietysti riippuu perheen koosta ja tilanteesta, mutta ajassa oleva muotivirtaus on varmaan aiemmin suosinut isompia taloja kuin nykyisin.

Myös energiakustannukset mietityttävät sekä rakentajia että vanhojen talojen ostajia. Vaikka sähköenergia on nyt edullista, keskustelu siirtohintojen korotuksesta tuskin edistää sähköllä lämpiävien omakotitalojen kauppaa.

Pelkän asunnon hinnan lisäksi ihmiset miettivät nyt myös talon käyttökustannuksia.

– Siinä mielessä energiaratkaisut ja sähkönkulutus eri muodoissaan ovat asioita, joilla tulee olemaan suuri merkitys, arvioi Malila.

Maalämmöllä irti sähkön markkinahinnoista

Espooseen pari vuotta sitten talon rakentanut Juha Mäntynen on tyytyväinen, että päätti asentaa taloonsa maalämmön.

– Tietysti maalämpökin tarvitsee sähköä, mutta ei siinä määrin kuin suora sähkölämmitys, että se oli aika selkeä valinta, toteaa Mäntynen.

– Emme ole riippuvaisia sähkön markkinahinnoista ja maalämpö on kuitenkin ollut markkinoilla jonkun aikaa, se on turvallinen ratkaisu ja se on pääpaino meikäläisen valinnassa.

Välityspalkkio kotitalousvähennyksen piiriin

Kiinteistönvälitysalan Keskusliitto uskoo, että asuntokaupan kulujen pienentäminen voisi vauhdittaa asunnonvaihtoa.

Liitto ehdottaa, että asuntokaupan välityspalkkiot hyväksyttäisiin kotitalousvähennyksessä. Lisäksi varainsiirtovero pitäisi KVKL:n mielestä poistaa kokonaan.

Nyt varainsiirtoveroa maksetaan asunto-osakekaupassa kaksi prosenttia ja omakotitalokaupassa neljä prosenttia.

Liiton mielestä omakotitalojen kaksinkertainen vero on epäreilu talokauppaa kohtaan ja voitelee nyt muiden asuntotyyppien kauppaa suhteessa omakotitalokauppaan.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.