OP:n asuntorahasto osti yli 800 vuokra-asuntoa

OP-Pohjolan erikoissijoitusrahasto OP-Vuokratuotto on ostanut yli 800 asunnon kiinteistösalkun Avaran hallinnoimalta sijoitusyhtiö Probus Holding Oy:ltä.

Ostokseen kuuluu yli 20 kokonaista asuntokiinteistöä, joista yli puolet sijaitsee pääkaupunkiseudulla. Kauppahintaa ei kerrottu.  

OP-Vuokratuotto on toiminut noin vuoden. Se sijoittaa varansa pääosin asuntoihin, toimitiloihin ja asuntojen rakentamiseen Suomessa. Sen sijoituspääoma on nyt noin 200 miljoonaa euroa.  

-Tämän kaupan yhteydessä rahasto tehostaa pääoman käyttöä myös lainarahoituksella, OP-Rahastoyhtiön toimitusjohtaja Samuli Sipilä kertoi yhtiön tiedotteessa.  

Probus Holdingin suurimmat omistajat ovat työeläkeyhtiö Elo, Henki-Fennia, OP-Henkivakuutus, OP-Eläkesäätiö, OP-Eläkekassa sekä Keravan kaupunki.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.