OP:n Heiskanen Trumpin voitosta: Ei olennaista muutosta talouden näkymiin

Finanssimarkkinoilla on aamulla riittänyt myräkkää Yhdysvaltain presidentinvaalien ääntenlaskennan edetessä. Aasian pörssit sukelsivat avautuessaan ja Yhdysvalloissa osakefutuurit ovat olleet noin viiden prosentin laskussa.

Markkinamyräkästä huolimatta OP:n pääekonomisti Reijo Heiskanen ei usko, että Donald Trumpin nousu Yhdysvaltojen presidentiksi muuttaa Yhdysvaltojen ja maailmantalouden näkymiä vuoden aikajänteellä olennaisesti.

– Aluksi tulee tällaista hämmennystä ja epävarmuutta. Näkisin kuitenkin, että kun tilanne rauhoittuu, voidaan arvioida varsinaista politiikkaa, mitä Trump tulee viemään eteenpäin. En näe, että vuoden aikajänteellä se muuttaisi olennaisesti talouden näkymiä, mitä Yhdysvalloissa tällä erää on, Heiskanen sanoi.

Markkinoiden epävarmuus voi lyhyellä aikavälillä vaikuttaa siihen, että Yhdysvaltojen keskuspankki lykkää koronnostojaan ja Euroopan keskuspankilla pysyy elvytysvaihde entistä tiukemmin silmässä.

Heiskasen mukaan Trumpin voitolla tuskin on erityistä vaikutusta Yhdysvalloille ennakoidulle noin kahden prosentin talouskasvulle ensi vuoden osalta.

– Ajan myötä nähdään, miten se politiikka kehittyy, ja mitä se käytännössä merkitsee, Heiskanen sanoi.

Maailmantalouden kasvun on aiemmin ennakoitu ensi vuonna jatkuvan suurin piirtein entisellään. Heiskanen näkee tilanteen edelleen samanlaisena.

– Vaikka tällaista lyhytaikaista epävarmuutta esiintyisi vähän samaan tapaan kuin brexit-yllätyksen jälkeen, se todennäköisemmin on ohimenevää ja sen jälkeen nähdään, että talous jatkaa aikalailla radallaan.

Myöskään Suomen talousnäkymien osalta Heiskanen ei näe olennaista muutosta vuoden tähtäimellä.

– Pidemmän päälle Suomen kannalta mielenkiintoisia kysymyksiä ovat, miten kauppapolitiikka kehittyy ja minkälaista merkitystä sillä voi olla Suomen kaltaiselle maalle, Heiskanen sanoi. 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.