OP:n Rauhala: Nokian välivuoden myyntilukuja ei kannata säikähtää

OP-Pohjolan analyytikko Hannu Rauhala suhtautuu rauhallisesti tutkimusyhtiö Gartnerin laskelmiin Nokian matkapuhelinmyynnin laskemisesta alimmilleen 14 vuoteen.

– Ainahan lasku on huono asia, mutta kyllä laskuja on aikaisemminkin nähty. Odottaisin jonkin aikaa ennen kuin alkaisin mitään dramaattisia johtopäätöksiä tehdä näistä luvuista, sanoo Rauhala.

Hän muistuttaa, että tutkimusyhtiöt mittaavat myyntiä eri näkökulmista.

– Gartner mittaa kuinka paljon puhelimia on myyty kaupasta ulos, monet muut mittaavat sitä kuinka paljon yhtiöt ovat itse myyneet kauppoihin puhelimia.

Gartnerin mukaan Nokian osuus maailman matkapuhelinmyynnistä oli tammi-maaliskuussa 25 prosenttia eli alimmillaan sitten vuoden 1997. Viime vuonna vastaavaan aikaan Nokian osuus maailman matkapuhelinmyynnistä oli 30,6 prosenttia.

– Nokian markkinaosuus on tullut alas, sen ovat sanoneet kaikki muutkin. Yleisesti arviot ovat olleet 30 prosentin tienoilla viime aikoina. Gartnerin 25 prosenttia on alempi kuin Nokian oma arvio myynnistä. Nokian arvio on 29 prosenttia, mutta se on arvio määrästä mitä on toimitettu kauppoihin.

Ensi vuoden luvut kertovat enemmän

Tutkimusyhtiö Gartnerin mukaan Nokia myi matkapuhelimia alkuvuodesta kuitenkin eniten maailmassa, ja toiseksi eniten puhelimia myi Samsung. Samsungin osuus oli 16 prosenttia. Applen osuus matkapuhelinten myynnistä oli tammi-maaliskuussa vain 3,9 prosenttia, vaikka yhtiön älypuhelimet myyvät hyvin.

– Luvut riippuvat siitä katsotaanko koko puhelinmarkkinoita vai katsotaanko erikseen älypuhelimia ja sitä kuinka paljon rahaa liikkuu, selventää OP-Pohjolan analyytikko Hannu Rauhala.

Maailmanlaajuisesti peruspuhelimien myynnin arvioidaan laskevan, vaikka peruspuhelimia myydään yhä kappalemääräisesti enemmän. Suuri raha liikkuu älypuhelinmarkkinoilla, ja niistä markkinoista Nokia pitää välivuotta.

– Nokia on itsekin sanonut tämän olevan välivuosi, kun yhtiö muuttaa strategiaansa ja lähtee Windows Phoneen mukaan. Loppuvuodesta vasta aletaan nähdä mihin suuntaan mennään.

– Ensi vuonna aletaan saada konkretiaa, kun Nokian mallisto on kunnossa ja muutettu tähän uuteen maailmaan soveltuvaksi. Pelkkä puhelin ei enää riitä, pitää olla kaikkea muuta. Palvelut ja sovellukset pitää konvertoida, eli aika paljon on hommaa vielä edessä.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.